Joulun aikaa

Joulusiivousta (lasten kanssa, hankalaa), joulusaunaa (anoppilan uskollisesti palveleva vanha punainen pihasauna), joulukirkkoa, joulupukin odotusta, lahjoja. Lasten riemua, iloista naurua ja hyviä lahjoja. Sää ei ole täälläkään hellinyt, mutta eipä sentään satanut jouluna vettä.

Itseäni on tänä jouluna aivan erityisesti koskettanut jouluevankeliumi. Niinkin vahvasti, että sain itkua pidätellä kirkossa ja joululauluja laulaessa. Millainen koettelemus matka Beetlehemiin onkaan ollut, aasin selässä viimeisillään raskaana. Minä olen kerran ratsastanut aasilla ja se oli todella hyppelevää kyytiä. Olen myös ollut viimeisilläni raskaana enkä todellakaan olisi halunnut olla silloin aasin selässä. Pitkän matkan jälkeen lapsi syntyy talliin, lannan ja eläinten keskelle. Ei tietoa hygieniasta, ei pehmeää sänkyä missä levähtää eikä pientä sänkyä, mihin vastasyntyneen laskea. Kaiken jälkeen talliin ilmestyy kuin tyhjästä vieraita ihmisiä, jotka ovat saaneet sanan messiaan syntymästä. Tuovat lahjoja ja osoittavat kunnioitusta pienelle ihmisen taimelle. On siinä saattanut Marialtakin muutama kyynel poskelle vierähtää. Itse osaan kuvitella Marian osan tarinaan (joka tietenkin on vain minun ajatusmaailmastani käsiteltyä), mutta kertomusta voisi pohtia myös Joosefin näkökulmasta. Vaimo viimeisillään raskaana, huoli tämän jaksamisesta ja matkan etenemisestä eikä edes majatalosta saada paikkaa, missä vaimo voisi levähtää tuskien keskellä. 

Monta ihmistä on kärsinyt, jotta meillä olisi elämä. Ei pidetä sitä itsestään selvyytenä tai tyhjänpäiväisenä taruna.

Joulumieli?

Joulumieli on vähän hakusessa edelleenkin. Lumetkin sulaa pois. Kovasti olen sitä yrittänyt viritellä. Koristeet hain kuitenkin sillä tsempillä, että lapset tykkäävät. Pikkuisen kuusenkin virittelin kaapin viereen. Tänä vuonna tyttö sai koristella lasten huonetta vapaasti, muualla kyllä laitoin vähän enemmän rajoja luovuudelle. Nyt on joulupalloa roikkumassa sitten joka ovenkahvassa ja laatikon nupissa. <3

Itse tahtoisin vielä himmelin kattoon roikkumaan ja jouluseimen muistuttamaan siitä ensimmäisestä joulusta ja joulun sanomasta. Himmeli olisi mukava tehdä jossain välissä itse (sitten kun ei ole liikaa pieniä käsiä auttamassa), mutta mieleistä jouluseimeä on vaikea löytää.

Kyllä se tästä vielä jouluksi muuttuu.

Hetkiä

Pitkästä aikaa. Taas. Mutta enpä minä tämän kirjoitusta aloittanut siksi, että siitä stressiä ottaisin.

Kovasti pitäisi joulua laittaa kotiin, mutta en ole vielä oikein joulumielellä. Tänään laitoin parit jouluverhot ja huomenna haen jouluvalot varastosta. Se on lupaus.

Pojan palleroinen on oppinut kävelemään ja syökin jo melkein itse. Tytöllä taas on erittäinkin vahva prinsessavaihe meneillään ja allekirjoittanut saa olla ilkeä äitipuoli harva se päivä. 

Naapurimaahankin tehtiin syksyn mittään reissu. Tyttö laittoi tanssilattialla jalalla niin koreasti että äiti oli pakahtua ylpeydestä. Mun rohkea, taitava, pieni tyttö <3.

Kuvia viime viikoilta

Kesällä tuntuu aika lentävän siivillä. Viikonloppuina ollaan harvemmin kotona, mikä on toisaalta kyllä piristävää, mutta myös väsyttävää. Pariin viime viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Kyläpäivä (jossa pidimme anopin kanssa kirpputoria), mökkeilyä, vaarilassa vierailu ja Titi-nallen taloon tutustuminen tytön kanssa. Tässäpä siis kuvia viimeisiltä parilta viikolta. Niitä on aika paljon.

 

   

Titi-nallen talossa tyttö tykkäsi eniten nallejen halailusta ja maalaamisesta. Ensin pihalla Äiti-nallen kanssa, sitten sisällä maalaushuoneessa. Äidin tyttö!

P.S.  Pojan kanssa saa tätä nykyä olla tarkkana. Tänään kuulin ruokailuhuoneesta kutsuvaa huutelua. Kun menin katsomaan, poika seisoi tytön Trip Trappin päällä. Siis ihan siellä ylhäälä. Piti selkänojasta kiinni ja seisoi istuinosalla. Olisin ottanut kuvan jos en olisi säikähtänyt niin.