Joulun aikaa

Joulusiivousta (lasten kanssa, hankalaa), joulusaunaa (anoppilan uskollisesti palveleva vanha punainen pihasauna), joulukirkkoa, joulupukin odotusta, lahjoja. Lasten riemua, iloista naurua ja hyviä lahjoja. Sää ei ole täälläkään hellinyt, mutta eipä sentään satanut jouluna vettä.

Itseäni on tänä jouluna aivan erityisesti koskettanut jouluevankeliumi. Niinkin vahvasti, että sain itkua pidätellä kirkossa ja joululauluja laulaessa. Millainen koettelemus matka Beetlehemiin onkaan ollut, aasin selässä viimeisillään raskaana. Minä olen kerran ratsastanut aasilla ja se oli todella hyppelevää kyytiä. Olen myös ollut viimeisilläni raskaana enkä todellakaan olisi halunnut olla silloin aasin selässä. Pitkän matkan jälkeen lapsi syntyy talliin, lannan ja eläinten keskelle. Ei tietoa hygieniasta, ei pehmeää sänkyä missä levähtää eikä pientä sänkyä, mihin vastasyntyneen laskea. Kaiken jälkeen talliin ilmestyy kuin tyhjästä vieraita ihmisiä, jotka ovat saaneet sanan messiaan syntymästä. Tuovat lahjoja ja osoittavat kunnioitusta pienelle ihmisen taimelle. On siinä saattanut Marialtakin muutama kyynel poskelle vierähtää. Itse osaan kuvitella Marian osan tarinaan (joka tietenkin on vain minun ajatusmaailmastani käsiteltyä), mutta kertomusta voisi pohtia myös Joosefin näkökulmasta. Vaimo viimeisillään raskaana, huoli tämän jaksamisesta ja matkan etenemisestä eikä edes majatalosta saada paikkaa, missä vaimo voisi levähtää tuskien keskellä. 

Monta ihmistä on kärsinyt, jotta meillä olisi elämä. Ei pidetä sitä itsestään selvyytenä tai tyhjänpäiväisenä taruna.