Sumuisia päiviä, raskaita öitä

Täällä raskaat yöt (ja päivät) jatkuvat. Siksi täälläkin on ollut hiljaista. Yöllä poika herää n. puolen tunnin välein, jos hyvä säkä käy niin tunnin välein. Päivällä yritetään sitten silmät ristissä innostua tytön lääkärileikeistä. Päiväunilla poika nukkuu vielä huonommin, joten ei päiväunia minullekaan. Viikon menu on pitäynyt sisällään viime viikonloppuna tehtyä kalakeittoa ja kun se alkoi tulla korvista pihalle, Saarioisten äitien laittamaa maksalaatikkoa ja pakastepyttipannua. Nyt todellakin mennään sieltä, mistä aita on matalin. 

Aina välillä tämän kaaoksen keskellä minulle iskee luovuuden puuska. Tahtoisin tehdä tätä ja tuota, ja keskeneräisiä projekteja on vaikka kuinka paljon. Siksipä tässä yhtenä päivänä kun sain lapset päiväunille päätin että nyt teen asialle jotain. Muistin että ostin Käsityömessuilta DeGoupage-lakkaa ja kivoja servettejäkin on. Pitäisi vain keksiä kohde mitä lähteä tuunaamaan. Siispä pyörin innostuksen kiilto silmissä ympäri asuntoa etsien sopivaa uhria, lopulta sellaiseksi valikoitui keittiöjakkara eli emännän jatke (hyvä nimitys, varsinkin tämän emännän senteillä). Aloitin urakan. Servetti kiinni jakkaraan ja lakkaa sudilla päälle. Samalla tyttö huutaa yläkerrasta että on kakkahätä. Keskittymisen herpaantuessa servetti menee rikki. Ylhäälle auttamaan lasta hädässä, takaisin alas projektia jatkamaan. Servettiä ei voi enää pelastaa, joten irroitan sen kokonaan. Uusi servetti, uusi yritys. Pihalta kuuluu huutoa, siispä poikaa hyssyttelemään. Pihalta päästyäni istahdan jatkamaan, otan sudin käteeni- ja samassa ylhäältä kuuluu "Jano!". Siispä taas ylös, tytölle vettä ja takaisin työn pariin. Suti käteen, ja pihalta kuuluu huutoa. Pihalle hyssyttämään ja takaisin työn pariin. Aloitan liian vauhdikkaasti viime aikaisten tapahtumien aiheuttaneen pienen stressin alla ja tämäkin servetti menee rikki. Pihalta kuuluu huutoa. Revin tämänkin servetin irti.

Pitäkää tunkkinne.

Koska en voi esitellä lukijoilleni valmiita aikaansaannoksia, tässäpä OSA niistä keskeneräisistä:

Lipaston lasioviin pitäisi kiinnittää jonkinlaiset kankaat jotta kaiki (sekainen) sisältö ei näkyisi  kaikille. Olen miettinyt pitsiä, mutta sisustankohan sillä miehen ulos talosta?

Vessan kasvojen kohotus. Kuva kertoo kaiken. Sinisen hyökkäys.

Liinavaatekaapin päällä oleviin lamppuihin pitäisi saada uudet varjostimet.  Olen miettinyt vaikka mitä tee se itse-vaihtoehtoja kun valmiitakaan ei tunnu löytyvän. Taitaa olla ikuisuusprojekti tämä. Myös kaappi pitäisi maalata uudelleen.

Emännän jatke. Tätä ei kai tarvitse selitellä enempää...

Aika

Huh huh. Jälkikasvu on pitänyt viime aikoina tehokkaasti huolta siitä, että omaa aikaa ei juuri ole. Tykkäisin tehdä käsitöitä tai vaikka lukea lehteä, mutta niitä ei tällä hetkellä juuri pysty tekemään. Jompi kumpi lapsista vaatii aina huomiota. Välillä huokaisen ja haaveilen ajasta, jolloin lapset ovat isompia ja itsenäisempiä. Eivät tarvitse jatkuvasti huomiotani tai hoivaani. Eikä pyykkiä ole ihan yhtä paljon. Sitten minullakin on vähän omaa aikaa. Tiedän kuitenkin, että tulen kaipaamaan tätä aikaa. Eväsretkiä keittiön lattialla, pulkkamäessä laskemista, luistelua kuistin lattialla, vauvan hymyä. Sitä, kun pikkuinen painaa päänsä tiukasti kiinni rintaani, ottaa kiinni sormesta ja nukahtaa. 

Kaiken kaikkiaan elämä kotiäitinä ei ole lainkaan hassumpaa ja suurimman osan aikaa todella nautin siitä. Tämä aika menee ohi niin nopesti, että voin kyllä jättää lehden jos toisenkin lukematta ja kasvattaa tekemättömien käsitöiden listaa. Kyllä niitä vielä ehtii tehdä. Nyt on tärkeämpää maistaa tytön tekemään viinirypälelaatikkoa ja kukkakahvia (sai joululahjaksi Ikean leikkikeittiön, mahtava kapistus!). Ja valvoa pikkuisen kanssa yöllä, kun ei syystä tai toisesta saa nukuttua. 

Piilosta. Huomatkaa tytön mahtava piilopaikka. Täällä oltiin silmät kiinni, silloinhan ei kukaan näe.

"Ukkeleita" Jatkoversioista piti tytön käskystä tehdä yhdelle ukkelille tissit.
 Ne muotoutuivat hienosti pumpulista.
Sen verran irvokas ukkelista kuitenkin tuli etten tohtinut kuvaa ottaa.

Uuden vuoden alkaessa usein tehdään summausta kuluneesta vuodesta. Täytyy sanoa, että minulla oli pitkästä aikaa oikeasti hyvä vuosi! Toki siihen mahtui ikäviäkin asioita, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin plussan puolelle. Pikkumiehen syntymä oli ehdottomasti viime vuoden onnellisin/iloisin asia. Mummuni kuolema taas surullisin. Olemme asuneet nyt vuoden ensimmäisessä omassa kodissamme ja pikkuhiljaa olen sitä saanut sisustettuakin. Paljon on kuitenkin vielä ideoita, toiveita ja haaveita sen suhteen. Kunhan sitä omaa aikaa jossain välissä ehdin ottaa, yritän saada jotain toteutettua ja otan tännekin kuvia.

Nyt lähden nukkumaan. Mies siellä jo kuuluu kuorsaavan :D. 

Mummulassa menossa ampumaan raketteja.

P.S. Ensi vuodelle toivon kyllä vähemmän sadetta!

Tauon jälkeen

Pitkä tauko ollut kirjoittamisessa. Nyt on kotiuduttu joulun lomilta ja arki lähtee taas rullaamaan. Mies on pitänyt loppuja isyyslomia nyt joulun aikaan, joten vielä tämän viikon olemme lomailleet. Joulu meni loppujen lopuksi ihan mukavasti. En nyt ihan saanut sellaista joulusiivousta tehtyä kuin olin ajatellut, mutta ei tarvinnut turvautua Tolusukkaankaan. Riitti kun ummisti toisen silmän. Ehtii sitä siivota tänäkin vuonna!

Melkein kaikki ovat joulun jälkeen sitä mieltä, että eivät kestä enää yhtään mitään jouluun liittyvää. Minusta tämä joulu meni kuitenkin liian nopeasti ohi. Olisin niin mielelläni vielä nauttinut joulun tunnelmasta ja odotuksesta, läheisten ihmisten seurasta. Laitanpa siis vielä muutaman kuvan joulun ajasta, ennen kuin päästän siitä kokonaan irti. :)

Jouluna saimme myös levätä anoppilassa, kun rakas anoppini (ihan oikeasti rakas!) hoiti muutamana yönä pikkumiestä syöttöjä lukuunottamatta. Jostain syystä meidän yömme ovat nyt vakiintuneet joko levottomiksi tai erittäin levottomiksi. Yösyöttöjä ei välttämättä ole kuin pari yössä, mutta muuten saa olla laittamassa tuttia koko ajan. Taitaa olla samanlainen tapaus kuin isosiskonsa.  Pikkumies sentään nukkui elämänsä ensimmäiset kaksi kuukautta hyvin (mitä tyttö ei tehnyt). Siksi tämä ei kai tunnukaan niin pahalta, heräämiseen on ensimmäisen lapsen kanssa jo tottunut. Mutta silti. Te, jotka olette tehneet hyvin nukkuvan lapsen tai useampia, kertokaa salaisuutenne. Miten sellaisia tehdään?

Mies ja pikkumies aamu-unilla mummulassa <3

Nyt nukkumaan (tai heräilemään)!