2014/02/06

Talvipäiviä

Tammikuu oli täynnä kauniita pakkaspäiviä. Helmikuun myötä myös ilmat lauhtuivat. Ei muuten ole talvi yhtään niin kaunis lauhalla säällä kuin pakkasella tai lumisateen jälkeen. Josta puheen ollen, saisi sitä lunta tulla hieman lisää. Olisin vienyt tytön tänä iltana ladulle hiihtämään, mutta eipä ollut latuja kun lumi ei riitä. No, viikonloppuna mennään jäälle kun ehditään valoisan aikaan.

Sisätiloissa on tapahtunut hieman rymsteerausta. Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, meidän lapset ovat huonoja nukkumaan. Tästä johtuen siirsimme heidät omiin huoneisiinsa, eivätpä herättele ainakaan toisiansa enää. Kolmiossa kun eletään, niin äidin ja isin makuusoppi löytyy nykyään olkkarista. Ei mikään ihanteellinen ratkaisu, mutta kyllä tässä näinkin pärjätään. Rymsteerauksen myötä heräilyt ovat vähentyneet, tytön uhmakohtaukset lieventyneet huomattavasti ja minäkin olen saanut välillä nukkua useammankin tunnin putkeen. :)

Tammikuussa vietin myös kolmikymppisiäni. Mieheni yllätti minut kampaajalla ja hotelliyöllä. Kavereiden kanssa juhlistin viettämällä viikonloppua entisessä mummulassani, joka on nyt isäni omistuksessa. Kaunis, rauhoittava paikka maalla (ensimmäiset kolme kuvaa ovat sieltä). Tässä kuussa vuosia täyttävät sekä mies että tyttö. Onneksi yksi meistä edes on syntynyt eri vuoden aikaan!









2 kommenttia:

Kommentteja, risuja tai ruusuja!